Kun käyn koulussa puhumassa
opiskelijoille,
kysyn heiltä aina saman kysymyksen:
Miksi googlaat?
Miksi valitset hakukoneeksesi
Googlen?
Merkillistä, että saan aina
kolme samaa vastausta.
Yksi: "Koska se toimii",
mikä on hyvä vastaus;
siksi minäkin googlaan.
Kaksi, joku sanoo:
"En tiedä mitään vaihtoehtoja."
Se ei ole yhtä hyvä vastaus,
ja yleensä vastaan:
"Yritä googlata sanalla 'hakukone',
saatat löytää pari mielenkiintoista
vaihtoehtoa."
Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä,
kolmanneksi,
väistämättä, yksi opiskelija nostaa
kätensä ja sanoo:
"Googlella voin olla varma, että saan aina
parhaan ja puolueettoman hakutuloksen."
Varma, että saa aina parhaan,
puolueettoman hakutuloksen.
Humanistina,
vaikkakin digitaalisena humanistina,
tuo nostaa karvani pystyyn,
vaikka minäkin ymmärrän, että luottamus,
idea puolueettomasta hakutuloksesta,
on kollektiivisesti rakastamamme Googlen
arvostuksen kulmakivi.
Näytän teille kuinka tämä on filosofisesti
lähes mahdotonta.
Haluan kuitenkin ensin hieman
tarkentaa pääperiaatetta
jokaisen haun takana,
joka näyttää joskus unohtuvan.
Aina kun ryhdyt googlaamaan jotain,
aloita kysymällä itseltäsi:
"Etsinkö yksittäistä faktaa?"
Mikä on Ranskan pääkaupunki?
Mistä osista vesimolekyyli muodostuu?
Hyvä -- googlaa pois.
Ei ole ryhmää tiedemiehiä, joka
on juuri todistamaisillaan,
että itse asiassa Lontoo ja H30.
Et löydä suuria salaliittoja näiden
asioiden tiimoilta.
Olemme globaalisti samaa mieltä
näistä yksittäisistä faktoista.
Mutta jos kysymyksesi on vähän
mutkikkaampi, kuten:
"Mistä Israelin ja Palestiinan
konflikti johtuu?"
Et olekaan enää etsimässä
yksittäistä faktatietoa,
olet etsimässä tietämystä,
joka on paljon monimutkaisempaa
ja hienosyisempää.
Saavuttaaksesi tiedon
sinun on tuotava pöydälle
10 tai 20 tai 100 faktaa
ja myöntää:
"Kyllä, nämä kaikki ovat totta."
Mutta riippuen siitä kuka olen,
nuori vai vanha, tumma vai valkoinen,
homo vai hetero,
arvotan ne eri tavalla.
Ja sanon, "Kyllä, totta,
mutta tämä on minulle
tärkeämpää kuin tuo."
Tässä kohtaa asiat käyvät
mielenkiintoisiksi,
koska mukaan tulee ihmisyytemme.
Tässä kohtaa alamme kiistellä,
muodostaen yhteiskunnan.
Ja päästäksemme johonkin tulokseen,
meidän täytyy suodattaa kaikki faktat,
ystävien, naapureiden,
vanhempien, lasten,
työkavereiden,
sanoma- ja aikakauslehtien,
löytääksemme lopulta
oikean tiedon,
johonkin, jonka saavuttamisessa
hakukone on kehno apuri.
Lupasin näyttää teille esimerkin,
miksi on niin vaikeaa
saavuttaa oikea, puhdas,
objektiivinen tieto --
antaa ajattelun aihetta.
Aion tehdä pari yksinkertaista
hakukyselyä.
Aloitamme haulla "Michelle Obama",
Yhdysvaltain ensimmäinen nainen.
Ja klikkaamme kuvahakuun.
Toimii oikein hyvin, kuten näette.
Enemmän tai vähemmän
täydellinen hakutulos.
Juuri hän on näissä kuvissa,
ei näy edes presidenttiä.
Miten tämä toimii?
Aika yksinkertaisesti.
Google käyttää yksinkertaista nokkeluutta
saavuttaakseen tämän,
he etsivät ennen muuta kahta asiaa.
Ensinnäkin, mitä on kuvan alla
kuvatekstissä kullakin sivulla?
Lukeeko kuvan alla "Michelle Obama"?
Melko hyvä merkki,
että siinä todella on hän.
Toiseksi Google tutkii kuvatiedostoa,
nimeä, jolla tiedosto on ladattu
nettisivulle.
Jälleen, onko se nimetty
"MichelleObama.jpeg"?
Aika hyvä merkki siitä, ettei
kuva esitä Clint Eastwoodia.
Näiden kahden tiedon varassa
pääset tällaiseen tulokseen -- melkein.
Vuonna 2009 Michelle Obama joutui
uhriksi rasistiseen kampanjaan,
jossa ihmiset ryhtyivät häpäisemään
häntä hakutulosten kautta.
Internetissä jaeltiin laajasti kuvaa,
jossa hänen kasvonsa oli vääristetty
näyttämään apinalta.
Tuota kuvaa oli julkaistu ympäriinsä.
Ihmiset julkaisivat sitä
hyvin, hyvin tietoisesti,
saadakseen sen hakutulosten kärkeen.
He varmistivat, että kuvatekstissä
luki "Michelle Obama"
ja että kuva tuli ladatuksi tidostonimellä
"MichelleObama.jpeg", tai vastaavalla.
Ymmärrätte miksi --
manipuloidakseen hakutuloksia.
Ja se myös toimi.
Kun googlasit vuonna 2009 kuvahaulla
"Michelle Obama",
tuo vääristynyt apinan kuva ilmaantui
ensimmäisten hakutulosten joukkoon.
Nyt tulokset ovat puhdistuneet,
ja tässä on tavallaan asian kauneus,
koska Google arvioi tulosten relevanssia
joka tunti, joka päivä.
Tuolloin Google ei kuitenkaan
ratkaissut asiaa näin,
vaan he ajattelivat: "Tuo on rasistista
ja hakutulos on huono
ja puhdistamme sen manuaalisesti.
Kirjoitamme vähän koodia ja
korjaamme sen."
Niin he tekivätkin.
En usko kenekään tässä huoneessa
ajattelevan, että se oli huono idea.
En minäkään.
Sitten muutama vuosi sitten,
maailman googlatuin Anders,
Anders Behring Breivik,
teki mitä teki.
Heinäkuun 22. päivä vuonna 2011,
Norjan historian hirvittävin päivä.
Tämä mies, terroristi,
räjäytti pari hallintorakennusta
kävelymatkan päässä siitä, missä
nyt olemme Oslossa, Norjassa
sitten hän suuntasi Utøyan saarelle
ja ampui ja tappoi joukon lapsia.
Lähes 80 ihmistä kuoli sinä päivänä.
Useat ihmiset kuvailisivat tätä
terroritekoa kaksivaiheisena,
että hän teki kaksi asiaa: hän räjäytti
rakennuksia ja ampui nuo lapset.
Se ei ole totta.
Vaiheita oli kolme.
Hän räjäytti rakennukset,
ampui lapset,
ja istui odottamaan, että
maailma googlaisi häntä.
Hän valmisteli kaikki kolme
vaihetta yhtä huolellisesti.
Tämän ymmärsi välittömästi
ruotsalainen web-kehittäjä,
hakukone optimointiin erikoistunut
Nikke Lindqvist Tukholmasta.
Hän on myös hyvin
poliittinen kaveri
ja hän oli oikeassa sosiaalisessa
mediassa, blogissaan ja Facebookissa.
Hän kertoi kaikille:
"Juuri nyt tämä kaveri haluaa
hallita kuvaa itsestään.
Katsotaanpa voimmeko vääristää sitä.
Katsotaan voiko sivistynyt maailma
protestoida sitä vastaan, mitä hän teki,
halventamalla häntä koskevia
hakutuloksia."
Miten?
Hän kehoitti lukijoita seuraavasti.
"Mene internetiin,
etsi kuvia koiran
kakasta jalkakäytävällä --
etsi kuvia koiran
kakasta jalkakäytävällä --
julkaise niitä syötteissäsi,
nettisivuillasi, blogissasi.
Varmista, että kuvatekstissä on
terroristin nimi,
varmista, että kuvatiedoston
nimi on "Breivik.jpeg".
Opetetaanpa Googlelle, että
nuo ovat terroristin kasvot."
Ja se toimi.
Kaksi vuotta Michelle Obamaa vastaan
suunnatun kampanjan jälkeen,
tämä manipulaatiokampanja
Anders Behring Breivikiä vastaan toimi.
Jos googlasit kuvia hänestä Ruotsissa
viikkoja 22.7. tapahtumien jälkeen,
näit hakutulosten kärjessä kuvan
koirankakasta,
kuin pienenä protestina.
Kumma kyllä, Google ei puuttunut
tähän tällä kertaa.
He eivät tulleet väliin ja puhdistaneet
manuaalisesti hakutuloksia.
Miljoonan dollarin kysymys,
onko näiden kahden tapahtuman
välillä mitään eroa?
Onko mitään eroa siinä,
mitä tapahtui Michelle Obamalle
ja mitä tapahtui
Anders Behring Breivikille?
Ei tietenkään.
Se on täsmälleen sama asia,
vaikka Google puuttuikin näistä
vain toiseen tapaukseen.
Miksi?
Koska Michelle Obama
on kunnioitettava henkilö,
ja Anders Behring Breivik on
halveksittava henkilö.
Mitä tapahtui?
Kyseessä on henkilön arvottaminen,
ja maailmassa on vain yksi
voimakas toimija,
jolla on valta sanoa kuka on kuka.
"Pidämme sinusta, emme pidä sinusta.
Uskomme sinuun,
emme usko sinua.
Olet oikeassa, olet väärässä.
Olet totta, olet epäaito.
Sinä olet Obama ja sinä olet Breivik."
Se vasta on voimaa.
Joten pyydän teitä muistamaan, että
jokaisen hakualgoritmin takana
on aina ihminen,
ihminen henkilökohtaisine uskomuksineen,
eikä niitä voida koskaan
täysin poistaa koodista.
Viestini ei ole tarkoitettu
pelkästään Googlelle,
vaan kaikille koodiuskovaisille
ympäri maailmaa.
Sinun täytyy tunnistaa
omat ennakkoasenteesi.
Sinun tulee ymmärtää olevasi ihminen
ja kantaa siitä vastuu.
Sanon tämän, koska uskon,
että olemme saavuttaneet pisteen,
jossa on ehdottoman välttämätöntä
sovittaa yhteen uudestaan,
lujemmin:
ihmisyys ja teknologia.
Lujemmin kuin koskaan.
Ja muistuttaakseni meitä siitä,
että ihanan houkutteleva ajatus
puolueettomasta, puhtaasta hakutuloksesta
on myytti ja todennäköisesti
pysyy sellaisena.
Kiitos ajastanne.
(Suosionosoituksia)