Moderni teollinen sivilisaatio on osoitus
järjestäytymisen hämmästyttävästä voimasta.

Asuttamamme maailma on tulosta lukemattomien
sukupolvien oivalluksista, suunnitelmista

ja yhteistoiminnasta, kaikki valjastettuna
loputtomaan kasvun ja tuottavuuden tavoitteluun.

Maailmantalous järjestelee ja koordinoi
miljardien ihmisten työtä joka päivä.

Häkellyttävä määrä tuotteita suunnitellaan,
valmistetaan ja kuljetetaan alueellisiin jakelukeskuksiin,

joista ne viedään eteenpäin vähittäiskauppoihin
ja ihmisten kotioville ympäri maailman.

Kansainväliset toimitusketjut kulkevat halki
rajojen ja mannerten, yhdistäen tekstiilityöläiset

Ho Chi Min Cityssä, Vietnamissa Walt-Martissa
shoppaileviin Scottsdalessa, Arizonassa.

Tässä suuressa järjestelmässä jokainen kaupunki
muodostaa vilkkaan keskuksen, koostuen kymmenistä

kaupunginosista. Näitä erilaisia alueita
linkittää yhteen huolellisesti suunniteltu verkko

liikenne- ja viestintäväyliä

sekä sähkö-, vesi- ja viemäriverkot,
jotka mahdollistavat

miljoonien ihmisten päivittäisen
selviytymisen ja hygienian.

Huolimatta kaikesta siitä pikkutarkasta suunnittelusta
ja valtavasta määrästä ihmisten taitoja ja

työtä mitä systeemin pyörittämiseen ohjataan,
elää yli miljardi ihmistä surkeissa ja ahtaissa

slummeissa, faveloissa sekä tilapäisissä pakolaisleireissä.
Monilla heistä ei ole käytössään sähköä

tai juoksevaa vettä. Tämä kasvava joukko ei hyödy
juurikaan nykyisestä tavasta järjestää yhteiskunta.

Ja tämä kuuluu kuvioon, sillä heidän köyhyytensä
ja epätoivonsa on olennainen osa koneiston

kitkatonta toimintaa. Edistyksen arkkitehdeille
he ovat voitelurasvaa rattaiden pyörimiseksi.

Samaa voidaan sanoa vaihtelevin astein
koko globaalista työväenluokasta,

erityisesti siirtotyöläisistä ja kaikista jotka
työskentelevät epämuodollisilla, matalapalkkaisilla aloilla

niin kutsutussa keikkataloudessa. Koska
tätä maailmaa ei ole järjestetty

ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi, vaan
pääoman loputtoman haalimisen ympärille