Four Horsemen - Feature Documentary - Official Version

FOUR HORSEMEN is an independent feature documentary which lifts the lid on how the world really works.

As we will never return to 'business as usual' 23 international thinkers, government advisors and Wall Street money-men break their silence and explain how to establish a moral and just society.

FOUR HORSEMEN is free from mainstream media propaganda -- the film doesn't bash bankers, criticise politicians or get involved in conspiracy theories. It ignites the debate about how to usher a new economic paradigm into the world which would dramatically improve the quality of life for billions.

"It's Inside Job with bells on, and a frequently compelling thesis thanks to Ashcroft's crack team of talking heads -- economists, whistleblowers and Noam Chomsky, all talking with candour and clarity." - Total Film

"Four Horsemen is a breathtakingly composed jeremiad against the folly of Neo-classical economics and the threats it represents to all we should hold dear."
- Harold Crooks, The Corporation (Co-Director) Surviving Progress (Co-Director/Co-Writer)

Follow us on https://www.twitter.com/RenegadeEcon
on https://www.facebook.com/RenEconomist
or visit our website http://www.renegadeeconomist.com

Support us by subscribing here http://bit.ly/1db4xVQ

Also you can check our shop at http://www.renegadeeconomist.com/info/shop.html

Ihmiset ovat todella anteeksiantavia.

He eivät ymmärrä lainkaan,
mitä heille on tehty.

Olemme käännekohdassa.

Länsi voi joko vaipua
passiiviseen omahyväisyyteen ―

tai olla tulevaisuuden
merkittävä toimija.

Pankit syyllistyivät vilppiin.

Kansa suuttui
pankkiirien ahneudesta.

Ihmiset tallettivat rahaa luullen
pankkien lainaavan sitä edelleen, ―

mutta rahoista
maksettiinkin pankkiirien bonukset.

Siitä hyvästä,
että he tekivät jättitappiot!

Suuryhtiöt hallitsevat meitä.

Monia noista yhtiöistä ei
juuri kiinnosta maamme hyvinvointi.

En tajua mitä tapahtui, miten USA putosi ojan pohjalle.

Missä kohtaa meni pieleen?
Kun disko ja Donna Summer tulivat?

Sekö oli viimeinen naula arkkuun?

On aika katsoa toimintamme seurauksia.

Finanssijärjestelmän ahneus, kasvava järjestäytynyt rikollisuus, ―

miljardien ihmisten
äärimmäinen köyhyys ―

ja häämöttävä
ympäristökatastrofi uhkaavat ―

juuri kun hallitukset, kirkko ―

ja talouden asiantuntijat
ovat vaikeuksissa.

Sota, valloitus...

Nälkä...

Ja kuolema.

"Neljä ratsastajaa"
ovat lähteneet matkaan.

Dokumentti
ei pyri paljastamaan salaliittoja ―

eikä lietsomaan pelkoa.

Siinä ei haluta syyttää
pankkeja eikä poliitikkoja.

Siinä halutaan kyseenalaistaa
luomamme järjestelmät ―

ja esittää keinoja
niiden uudistamiseksi.

Noita järjestelmiä on
vuosisatojen saatossa muunneltu ―

ja jopa tarkoituksella vääristelty, ―

jotta ne hyödyttäisivät pientä eliittiä.

Olemme hiljaa
hyväksyneet muutokset.

Koska ihminen kykenee loputtomasti
mukautumaan uusiin olosuhteisiin, ―

mukautumiskykymme
on saanut meidät alistumaan.

Yhteiskunnassa on eliitti,
joka haluaa pysyä vallassa.

Eliitti pitää valtaa marxilaisittain
"hallitsemalla tuotantovälineitä".

Sillä on rahavalta.

Lisäksi eliitti hallitsee
hallitsemalla ihmisten ajattelua.

Tärkeintä ei ole, mitä julkisuudessa
sanotaan, vaan se mistä vaietaan.

Tiedon portinvartijat ovat vuosisatoja
muokanneet ihmisten ajattelua.

Mutta vuonna 1989 insinööri Tim
Berners―Lee loi ensimmäisenä ―

HTTP―asiakkaan
ja palvelimen välisen yhteyden.

Niin syntyi
maailmanlaajuinen tietoverkko.

Se käynnisti vapaasti ja nopeasti
käytettävissä olevan tiedon vyöryn.

Aivan kuten Guttenbergin luoma painotekniikka teki lopun ―

kirkon ja hallitsijan
asemasta tiedon vartijoina, ―

nyt Internet horjuttaa hallitusten,
rahavallan ja median asemaa.

On muutoksen aika.

Jos haluamme muutosta, meidän on ensin ymmärrettävä asioita, ―

joista on vaiettu hyvin kauan.

Tarvitsemme
sellaisten ihmisten apua, ―

jotka uhmaavat
kollektiivista harhauttamista.

Voimme vapautua siitä vain,
jos ymmärrämme, mistä on kyse.

Yhdysvallat tuotti puolet maailman
BKT:sta II maailmansodan lopulla.

Valmistimme vuodessa
54 000 lentokonetta, 7 000 laivaa...

Yhdysvallat oli uusi Rooma.

Me laadimme vuonna 1947
kansallisen turvallisuuslain ―

turvataksemme asemamme.

Onnistuimme siinä melko hyvin
kylmän sodan aikana, ―

mutta sen jälkeen olemme
levänneet laakereillamme.

Se kertoo, että emme
ymmärrä uutta maailmaa.

Suurvallat eivät
synny ja kuole hetkessä.

Ne kuolevat vähitellen.

Länsi ei ole vielä
hyväksynyt valtansa kutistumista.

Kun suurvallan päivät ovat luetut, ―

saapuu uudistajia:
heimoja, armeijoita ja yhteisöjä, ―

jotka tuhoavat entisen suurvallan
perinnön usein sisältä päin.

Brittiläinen sotilas
ja diplomaatti Sir John Glubb ―

analysoi suurvaltojen elinkaarta
esseessään "Imperiumien kohtalo".

Hän löysi
ällistyttäviä yhtäläisyyksiä.

Suurvalta kestää noin 250 vuotta,
kymmenen sukupolven ajan, ―

uudisraivaajista kerskakuluttajiin,
joista tulee taakka valtiolle.

Suurvallan elämässä
on kuusi aikakautta.

Uudisraivaajien aika, ―

valloitusten aika,
kaupankäynnin aika, ―

vaurauden aika, älyllisten saavutusten aika.

Viimeisenä leivän
ja sirkushuvien aika, rappion aika.

Suurvallan rappiosta ovat
aina kertoneet samat merkit.

Suuret sotavoimat
ja sotilaiden kurittomuus, ―

omaisuudella pröystäily, ―

rikkaiden ja
köyhien välisen kuilun kasvaminen, ―

halu elää
pöhöttyneen valtion elättinä ―

ja pakkomielteinen
suhtautuminen seksiin.

Pahamaineisin rappion merkeistä
on valuutan arvon heikkeneminen.

Isossa―Britanniassa ja USA:ssa
oli kulta― tai hopeakanta, ―

mutta niistä luovuttiin kauan sitten.

Samoin oli Rooman valtakunnassa.

Järjestelmä luotiin terveelle pohjalle
ja perustui hopeakantaan.

Järjestelmä kuitenkin rapautui niin, ―

että dinaari muuttui
hopearahasta kuparirahaksi:

kuparirahoja alettiin hopeoida,
mutta käytössä hopeointi kului pois.

Lisäksi senaattoreita, jotka
olivat ennen ajaneet kansan asiaa, ―

kiinnosti vain anastaa itselleen
mahdollisimman suuri omaisuus.

Suurten valtakuntien
vauraus häikäisee.

Pinnan alla kuohuvasta rahan, vallan
ja omaisuuden himosta seuraa, ―

että velvollisuus
ja julkinen palvelu saavat väistyä.

Tilalle tulee johtajia,
jotka kahmivat voittoja itselleen.

Kaikki suurvallan rappiolle
tyypilliset merkit ovat nähtävissä, ―

toiset muita selvemmin.

Nykyisen kaltainen
finanssi― ja talouskriisi ―

on aina ollut merkki
suurvallan rappiosta.

Roomalaisia viihdytettiin
gladiaattorinäytöksillä.

Poliitikot käyttivät sitä hyväkseen.

Kun kansa oli tyytymätön,
järjestettiin suuri tapahtuma.

Sille esiteltiin joukko gladiaattoreita,
kuten meilläkin joka päivä.

Se on aina ollut rappion merkki.

Esimerkiksi USA:ssa panostetaan
valtavasti erilaisiin tv―ohjelmiin, ―

jotka vievät kansan huomion siitä,
mitä todella tapahtuu.

Urheilu on tärkeä, ihan
kuin gladiaattorien aikanakin.

Voi sanoa, että meidät
on vaivutettu horrokseen ―

ja olemme siihen tyytyväisiä.

Roomalaiset kilpa―ajajat
palkittiin yhtä runsaasti ―

kuin meidän huippu―urheilijamme.

100―luvulla Gaius Appuleius Diocles
―niminen kilpa―ajaja ―

keräsi voitoilla 35 miljoonan
sestersiuksen omaisuuden, ―

nykyrahassa
useita miljardeja dollareita.

On toinenkin ammattikunta, joka
on rappion aikoina yliarvostettu.

Kokit olivat kuuluisuuksia ―

Rooman, osmanien
ja Espanjan suurvalta―aikoina.

Tuollainen kertoo,
että suurvallan loppu häämöttää.

Kansakunnassa
herää vielä kerran halu näyttää.

Me olimme niin suuria ja mahtavia, ―

mutta missä tuo tunne on nyt.

Siksi suuruuden tunne
halutaan takaisin.

Yritetään loistaa
parhaalla ruualla, vaatteilla, ―

parhaalla musiikilla, elokuvilla ―

tosi―tv―sarjoilla tai juorulehdillä, ―

mutta se ei onnistu,
koska keinot ovat väärät.

Tarvitaan yhteiskunnalle yhteinen
moraalinen selkäranka.

Siitä syntyy rehellisyys.

Yhteiskunnassa vallitsee apatia, ―

laajalle levinnyt nihilismi,
jopa politiikan halveksinta.

On paljon ihmisiä, jotka
eivät piittaa muista tippaakaan.

Valtakunnassa tapahtuu hajoamista,
mikä lienee luonnollista, ―

sillä elävän organismin tavoin
suurvaltakin aikaa myöten kuolee.

Mutta miten se kuolee?

Kaatuuko se väkivaltaisesti vai
tekeekö se kuolemaa pikku hiljaa?

Sodan jälkeen syntyneet suuret
ikäluokat ovat rappion ajan lapsia.

He ovat tahtomattaan rikkoneet ―

sukupolvien välisen
kirjoittamattoman sopimuksen.

Kuluttamalla ylen määrin, ―

pumppaamalla asuntojen hinnat ylös
ja haluamalla pysyä ikinuorina ―

he ovat tuhlanneet
tulevien sukupolvien perinnön.

Sukupolveltani ja sitä seuraavalta
sukupolvelta on tainnut unohtua ―

perustuslain johdannossa oleva fraasi
"...ja meidän jälkipolvemme".

Olemme lukeneet sen "me".

Suuret ikäluokat,
joihin minäkin kuulun, ―

ovat tehneet historian epäoikeuden―
mukaisimman pääoman siirron.

Tarjolla oli halpaa öljyä,
toisin sanoen halpaa energiaa, ―

ja tarjolla oli paljon hyviä ideoita.

Me kuitenkin
valitsimme järjestelmän ―

ja vaalimme järjestelmää, ―

joka käyttää karmeimmalla tavalla
hyväksi rikkauksia, ―

joilla ihmiskuntaa on siunattu.

Me saamme maksaa siitä.

Ihminen on häilyvä
ja täynnä ristiriitaisuuksia.

Ihmiset toivovat rauhaa
ja kuolemattomuutta, ―

mutta etsivät jatkuvasti
tapoja tuhota toisensa.

Ihminen on valmis hyvyyteen ―

ja hirmutekoihin.

Ihminen on monimutkainen olento.

Me voimme tällä nimenomaisella
hetkellä tehdä jotain, ―

minkä vuoksi lapsenlapsemme ehkä
tai jopa varmuudella ―

joutuvat kärsimään
hirvittävistä tuhoista.

Toimimme niin, että tuo
todennäköisyys vain kasvaa, ―

vaikka rakastamme
lapsenlapsiamme.

Voiko ristiriitaisempaa olla?

Huolimatta 50 ― 70 vuotta
jatkuneesta pitkästä talouskasvusta ―

ja huolimatta teollistumisesta ―

ihmiskunta ei
ole vieläkään päässyt köyhyydestä, ―

puutteesta, nälästä
ja aliravitsemuksesta.

Joka ilta miljoonat ihmiset menevät nälkäisinä nukkumaan.

Samaan aikaan miljoonat ihmiset
heittävät ruokansa roskiin.

Toiset tuhlaavat, ―

toiset elävät köyhyydessä,
puutteessa ja nälässä.

Toiset ovat aliravittuja,
toiset ovat ylipainoisia.

Miksi olemme
luoneet tällaisen maailman?

Kuinka me emme kykene jakamaan
vaurautta tasapuolisemmin, ―

vaikka meillä on niin
paljon tietoa planeetastamme?

Miksi olemme luoneet niin kehnon
hallinto― ja talousjärjestelmän, ―

että se palvelee
vain pientä eliittiä, ei enemmistöä?

Vaikka vaurauden aikana
on niin paljon köyhyyttä, ―

miksi emme ole halunneet muuttaa
tuhoisaa sosiaalista rakennetta?

Talouden moraalittomuus
johtuu ennen kaikkea ahneudesta.

Maailmassa ei ole ongelmana
vaurauden puute.

Sanotaan että köyhyydestä päästään
vain luomalla lisää vaurautta.

Mahatma Gandhin sanoin:

"Hyvää riittää kyllä kaikille, jos kukaan ei ahnehdi."

Onko kyse vain ahneudesta
vai syvemmästä ongelmasta?

Onko vika itse järjestelmässä?

Länsimainen kulttuuri
on menestynyt oikein hyvin.

Oli teollinen vallankumous,
me selvisimme siitä.

On paljon modernia sotateknologiaa,
se ei ole tuhonnut meitä.

On pankkijärjestelmä...

Sen kanssa me yhä kamppailemme.
Olemme silti menestyjiä.

Työskentelin Wall Streetillä
seitsemän vuotta.

Minulle kävi niin kuin teurastajalle,
joka päätyy kasvissyöjäksi.

Kun seuraa, ―

miten Goldman Sachs ja JP Morgan tekevät rahaa, ―

rahan näkeminen alkaa etoa.

Jos ihmiset tietäisivät, miten
vinossa pankkijärjestelmä on, ―

Henry Fordin sanoin "vallankumous
puhkeaisi huomisaamuna".

Valtaosa ihmisistä luulee,
että pankit lainaavat rahaa, ―

jonka joku toinen
on tallettanut pankkiin.

Totuus on että liikepankit
luovat rahaa tyhjästä, ―

ja sitten lainaavat sitä
korkoa vastaan.

Jos minä alan kotonani
valmistaa seteleitä, ―

sitä kutsutaan väärentämiseksi.

Jos kirjanpitäjä luo
yhtiölle varoja tyhjästä, ―

se on tilien peukalointia, ―

mutta kun pankki
luo rahaa tyhjästä, se on laillista.

Niin kauan kuin petosta
pidetään täysin laillisena, ―

taloudessa syntyy ongelmia,
joiden edessä olemme voimattomia.

Yksityispankit luovat rahaa tyhjästä
ja lainaavat sitä korkoa vastaan.

Se kuulostaa absurdilta.

Kun puhun pankkitoiminnasta
ja rahoitusalasta opiskelijoille, ―

he eivät tahdo uskoa minua.

Minun pitää sanoa monta kertaa, ―

että pankit tosiaan luovat rahaa,
ja sitten kerron, miten se tapahtuu.

Se on absurdia,
eikä ihme että opiskelijoiden ―

on vaikea uskoa,
että niin tehdään.

Niin se vain on!

Jos pankkilobby on voimakas, ―

se kieltäytyy muuttamasta
järjestelmää, joka on niin tuottoisa.

Se pyrkii vakuuttamaan, ―

että talouden ongelmat
ovat kansalaisten syytä.

Korkea inflaatio johtuu siitä, että nämä vaativat liian suurta palkkaa, ―

että asuminen kallistuu, koska
nämä itse keinottelevat asunnoilla.

Pankkilobby ei kerro,
että hinnat nousevat, ―

koska pankit luovat rahaa tyhjästä
ja pumppaavat sitä systeemiin.

Miten ihmeessä
on syntynyt järjestelmä, ―

jossa pankeilla on valta luoda rahaa?

Kun presidentti Nixon
päätti vuonna 1971 ―

irrottaa Yhdysvaltain dollarin
kultakannasta, ―

maailmassa on toiminut
Fiat―rahajärjestelmä.

Dollari, punta ja euro ovat valtioiden
määrittelemiä Fiat―valuuttoja.

Sana fiat on latinaa
ja tarkoittaa 'tulkoon'.

Rahan arvo perustuu
hallinnon säätämiin lakeihin.

Ilman maksuvälinelainsäädäntöä ―

ja päätöstä käyttää
maksuvälinettä verotuksessa ―

dollaria edustava seteli tai
tietokoneen bitti olisi melko arvoton.

Vain valtiolla on oikeus
laskea liikkeelle Fiat―rahaa, ―

mutta pankit voivat
luoda sitä lainaamalla.

Fiat―rahasta on 40 vuodessa
tullut globaali standardi, ―

ja sinä aikana rahan määrä
on kasvanut valtavasti, ―

tosiasiassa
enemmän kuin koskaan ennen.

Kuka siitä hyötyy?

Tietenkin hallitukset ja pankit,
jotka saavat laskea rahaa liikkeelle.

Lisäksi yritykset ja henkilöt,
jotka saavat rahan ensimmäisinä.

Ne ostavat haluamansa
ennen kuin hinnat ovat nousseet ―

heijastamaan
kierrossa olevaa rahamäärää.

Ne saavat siis palveluita,
tuotteita ja pääomaa halvalla.

Hintojen noustessa
pääoman omistajat ―

saavat esim. kiinteistöistään
tai osakkeistaan voittoja, ―

vaikka yhtiön tai kiinteistön tila
ei olisi kohentunut.

Näin syntyy spekulatiivinen kupla.

Entä rahapyramidin
pohjalla oleva väki?

Peruspalkalla elävät,
syrjäseutujen asukkaat tai säästäjät?

Kun uusi kierrossa oleva raha
saavuttaa heidät, ―

tuotteiden hinnat ovat nousseet,
säästöillä saa vähemmän ―

ja palkat polkevat paikoillaan.

Jonkun voi olla pakko
ottaa lainaa ostaakseen sen, ―

mihin hänellä ennen oli varaa, ja hänen on mentävä pankkiin.

Nykyinen tapa luoda rahaa ―

siirtää varallisuutta
pyramidin pohjalta sen huipulle.

Tällä tavoin rikkaiden
ja köyhien välinen kuilu ―

kasvaa yhä suuremmaksi
ja suuremmaksi.

Kun kultakannasta
siirrytään Fiat―järjestelmään ―

ja luodaan
vähimmäisvarantojärjestelmä, ―

velkaa syntyy nopeammin ―

kuin maa kykenee tuottamaan
tuon velan kattamiseksi.

Lopulta ajaudutaan velkaorjuuteen.
Niin tapahtui Yhdysvalloille.

Se luo 5,50 dollaria velkaa jokaista
tuotettua BKT―dollaria kohden.

Niin käy, kun talous käytännöllisesti
katsoen menee nurin.

Valtion ratkaisu ongelmiimme
on tietenkin, ―

että se ottaa lisää velkaa.

Valuutan määrän
kasvattaminen ei auta.

Rahaa voi painaa loputtomiin,
mutta ei vaurautta.

Veloistaan ei pääse
ottamalla lisää velkaa.

Jos varallisuutta voisi painaa,
Zimbabwe olisi maailman rikkain.

Maailmantaloudessa olevasta
rahasta 97 prosenttia on velkaa.

Ranskalainen filosofi Voltaire sanoi:

"Paperiraha palaa lopulta aina
luontaiseen arvoonsa, nollaan".

Kolme sukupolvea seurasi ―

kapitalismin ja kommunismin
välistä kamppailua.

Kun neuvostotalouden romahdus
alkoi 1980―luvulla, ―

Neuvostoliitto antautui ―

ja niin kutsuttu kapitalismi
oli ylivoimainen voittaja...

Kommunismi ja markkinatalous
taistelivat paremmuudesta ―

vuoteen 1989 asti.

Kamppailussa oli tärkeää ―

olla paljastamatta
markkinatalouden puutteita.

Kamppailuun ei sopinut, ―

että kritisoitiin omaa joukkuetta,
kun piti lyödä vastapuoli.

Kun vastapuoli,
sosialistinen autoritarismi ―

oli kykenemätön luomaan
yhteiskunnallista hyvinvointia, ―

oli kai selvää, kumpi kahdesta
voittaisi valintatilanteessa.

Kommunistisen järjestelmän
romahdukseen oli monta syytä:

tehottomuus,
ihmisoikeuksien polkeminen jne.

Kapitalistinen länsi on jatkanut
marssiaan voitonriemuisena ―

uskoen tekevänsä kaiken oikein,
koska sen vastustaja kaatui.

Tosiasiassa kumpikin järjestelmä
halusi mahdotonta: ikuista kasvua.

Siksi kumpikin kaatuu.

Toinen kaatui ensin, ―

ja kapitalismi kaatuu myöhemmin,
tai se on sortumassa paraikaa.

Yhdysvallat
on haastavassa tilanteessa.

Viimeiset 200 ― 300 vuotta
amerikkalaisten toimintaa ―

on ohjannut olettamus luonnonvarojen rajattomuudesta.

Ennen ongelmat ratkaistiin
"kasvattamalla kakkua".

"Nuori mies, lähde länteen."

"Kasvata kakkua, niin jokainen saa isomman palan."

Nyt heidän
on sopeuduttava maailmaan, ―

jossa luonnonvarat ovat rajalliset ―

ja jossa on osattava jakaa
ja tuotettava kärsimystä.

Siihen ei ole valmiutta.

Miten maa on voinut ajautua niin
kauas perustajiensa periaatteista?

Miten amerikkalainen unelma
on voinut näin vääristyä?

Kapitalismista on 40 vuodessa
tullut markkinafundamentalismia.

Siihen ovat vaikuttaneet Chicagon
koulun ekonomisti Milton Friedman ―

Ronald Reagan,
Margaret Thatcher ja muut.

He nielivät uudet talousopit.

Heidän mukaansa oli
otettava valtavasti velkaa, ―

yksityistettävä ja vähennettävä valtiovetoisuutta taloudessa.

Tosin sotilasmenoja tuli kasvattaa, ―

joten julkiset menotkin kasvoivat.

Sääntelyä purettiin, ―

poistettiin lakeja,
jotka säätelevät instituutioidemme, ―

etenkin
suuryritysten johdon toimintaa.

Meille haluttiin yhtäkkiä uskotella, ―

että suuryritysten johtajat osaavat
kyllä toimia oikein ilman sääntelyä.

Ihan kuin he olisivat jumalia!

Milton Friedman ja hänen
oppilaansa "Chicagon pojat" ―

ja heidän uusklassinen mallinsa löi klassisen talousajattelun ―

ja nykykapitalismi perustuu
heidän oppeihinsa.

Kaksi kilpailevaa taloustieteen
koulukuntaa on määritellyt, ―

miten ihminen hallitsee
maailmaa ja hoitaa tulonjaon.

Ne ovat klassinen
ja uusklassinen koulukunta.

Klassinen koulukunta kannattaa
valtion roolin minimointia, ―

yksilön riippumattomuutta ja pitää
luonnonvaroja välttämättöminä.

Uusklassinen koulukunta,
joka arvostaa niitä vähemmän, ―

korostaa että valtion tulee ohjata
taloutta, ratkoa sosiaaliongelmat ―

ja jättää tulonjako
vapaiden markkinoiden tehtäväksi.

Uusklassinen taloustiede
syntyi sata vuotta sitten ―

edunsaajien halusta
suojella pääomiaan.

Uusklassiset matemaattiset mallit ―

ja olettamukset
on irrotettu todellisuudesta.

Mallien perustana on
"mitä pitäisi olla", ei "mitä on".

Suuryrityksiä suosivilla uusklassisilla
malleilla on perusteltu ―

maailmantalouden
rahataloudellistamista.

Reaganin ja Thatcherin suosima
uusklassinen malli ―

ohjaa talouspolitiikkaa edelleen.

"Reaganin vallankumous" ―

ja laajemmin "Reaganin
ja Thatcherin vallankumous" ―

muutti suuresti valtarakennetta ―

ja sai aikaan menestyksen
ja vaurauden uusjaon.

Ei köyhien ja rikkaiden välillä, ―

vaan hyvin
toimeentulevan ryhmän sisällä.

Siitä hyötyi etenkin
Yhdysvaltain rahoitussektori, ―

mutta myös
Iso―Britannia ja muutkin maat.

Sen lisäksi, että
bonukset olivat tärkeitä, ―

rahoitusalan peruspalkat
nousivat rajusti.

Tapahtui siis tulonsiirtoa muilta
talouden aloilta rahoitusalalle.

Se oli ennennäkemätöntä.

Historiankirjoista ei löydy
tietoa vastaavasta tulonsiirrosta.

Suuren pörssiromahduksen
jälkeen vuonna 1932 ―

säädettiin laki talouden
suojelemiseksi spekulaatiolta.

Glass―Steagall―laki erotti talletus―
pankit ja sijoituspankit toisistaan.

Valtiovarainministereiden
Larry Summersin ―

ja Robert Rubinin vaikutuksesta ―

presidentti Bill Clinton kuitenkin
purki Glass―Steagall―lain v. 1999.

Pankit saattoivat jälleen ―

spekuloida tallettajien rahoilla
mielensä mukaan.

Wall Streetistä on tullut
varsin erikoislaatuinen kasino.

Se ei valitettavasti muistuta
Las Vegasin kasinoa, ―

joka tarjoaa
täysin laillistettua viihdettä.

Wall Streetin
harjoittama pelaaminen ―

vaikuttaa hyvin negatiivisesti
laajalle yhteiskuntaan.

Pelurit eivät vain hassaa
parissa yössä omia rahojaan.

Kun Wall Streetin rahoituslaitokset
hassaavat rahansa, ―

se vaikuttaa koko yhteiskuntaan
ja tuhannet menettävät työnsä.

Hillitön pelaaminen ajoi globaalin
finanssijärjestelmän tuhon partaalle.

Koska pankeilla on valtioiden BKT:ta
enemmän tappioita ja velkaa, ―

niiden ei voida antaa kaatua.

Kriisi yllätti lännen.

Pankit näkivät valtioiden horjunnan
ja neuvottomat hallitukset.

"Teidän on pelastettava meidät,
tarvitsemme rahaa."

"Jos kieltäydytte antamasta,
koko systeemi romahtaa."

"Olette pulassa, jos
kymmenet miljoonat ihmiset ―

menettävät kaiken,
mitä heillä on tilillään."

"Se tietää vallankumousta."

"Joten alkakaahan lapioida rahaa."

"Lainatkaa rahaa
tai luokaa sitä tyhjästä ―

ja antakaa rahat meille."

"Niin voimme hoitaa ongelmamme
ja pysyä pinnalla ―

tai muuten..."

Juuri noin Hank Paulson
esiintyi kongressissa.

Hän paineli sinne ja sanoi:

"Tarvitsemme 700 miljardia
ja heti, tai muuten..."

Voidaanko nykyistä kapitalismia
enää kutsua kapitalismiksi?

Kapitalistinen järjestelmä
korostaa valtion pientä roolia, ―

mutta nykyään sen rooli on paisunut
ja valtio puuttuu kaikkeen.

Kapitalismissa yksilöt ja yritykset
toimivat vapailla markkinoilla.

Terveet yritykset keräävät voittoja
ja kehnot yritykset menevät nurin.

Vuoden 2008 pankkikriisin myötä
ihmiset näkivät ―

länsimaisen talousjärjestelmän
jakautuvan yllättävällä tavalla.

Sosialismia rikkaille,
kapitalismia köyhille.

Esimerkiksi USA:n valtio
pelasti pankit konkurssilta, ―

se on sosialismia.

Sosialismia
arvostelevat amerikkalaiset ―

elävät ehkä maailman
sosialistisimmassa maassa!

Ei tällainen ole aito
kapitalistinen järjestelmä.

Jos rikas tekee virheen,
häntä ei rangaista, ―

jos köyhä tekee, häntä rangaistaan,
tai pahempaa, ―

hän joutuu maksamaan rikkaiden
virheistä, vaikkei ole tehnyt mitään.

Kun vastuu pankkien
epäonnistuneesta spekuloinnista ―

lankeaa veronmaksajalle, ―

talous ei palvele ihmistä, ―

vaan ihminen palvelee
moraalittomia rahoituslaitoksia.

Keskuspankin johtaja
Alan Greenspan ―

pudotti 2001 iskujen jälkeen korot
alas kannustaakseen lainanottoon.

Pankit tarvitsivat uusia osallistujia, ―

jotta rahaa virtaisi pyramidipeliksi
muuttuneeseen järjestelmään.

Uusi raha
virtasi kiinteistömarkkinoille.

Syntyi ennennäkemätön inflaatio:
asuntojen hinnat kipusivat ylös.

Äitien oli palattava töihin
lainojen maksamiseksi, ―

kiinteistökeinottelusta tuli tie
amerikkalaiseen unelmaan.

Lännessä asuntomarkkinoilla
ei ole kyse omistamisesta.

Asuntokauppa on ainoa keino, jolla
tavallinen ihminen voi vaurastua, ―

sillä hän ei voi rikastua palkallaan.

Olemme luoneet
kiinteistökaupalla kuplatalouden.

Se on imenyt
valtavan määrän pääomaa, ―

se vie pääomaa todellisista
taloudellisista innovaatioista ―

ja siirtää sitä keinotteluun,
joka ei aidosti tuota mitään.

On kiinnostavaa,
että esimerkiksi saksalaisille ―

omistusasunnon hankkiminen
ei ole demokraattinen edistysaskel.

Moni heistä asuu
ihan tyytyväisenä vuokralla.

Sen sijaan Ronald Reagan
ja Margaret Thatcher ―

yllyttivät ihmisiä omistusasumiseen,
ja se on osasyy ongelmiimme.

Jos ihmistä, jolla ei ole valmiuksia,
yllytetään ostamaan asunto ―

ja ottamaan laina hämärin ehdoin, ―

se voi vahingoittaa taloutta laajalti.

Tuolla tavoin syntyi subprime― asuntolainakriisi Yhdysvalloissa.

Asunnon oston helpottaminen
ei edistänyt demokratiaa, ―

se oli vain huono bisnesidea.

Käännekohta tapahtui Yhdysvalloissa
vuoden 2000 aikoihin, ―

jolloin pankkiirit oivalsivat,
että köyhät ovat rehellisiä.

He oivalsivat että köyhillä on
erilainen arvomaailma kuin rikkailla.

He ajattelevat, että velka
on aina maksettava takaisin.

He yrittävät maksaa velkansa,
vaikka velka olisi vanhentunut ―

tai velat olisivat
odotettua suuremmat ―

ja vaikka he olisivat
maksukyvyttömiä.

Kun pankit ja luotonantajat ―

antoivat asiakkaille
vaihtuvakorkoisia lainoja, ―

uskon niiden koko ajan tienneen,
että ongelmia tulisi, ―

kun ihmisillä ei olisi
enää varaa maksaa lyhennyksiä.

Kun korot nousivat,
monet joutuivat tilanteeseen, ―

ettei heillä ollut
enää varaa ruokaan, ―

eikä maksaa lastensa opiskeluja
eikä yliopistomaksuja.

He joutuivat koko ajan tiukemmille.

Pankit keksivät rikollisen juonen ―

tarjota kalliimpia lainoja mustalle
ja espanjankieliselle väestölle.

Pankit yhdistivät voimansa ja tukivat
Bushin hallintoa kaataakseen ―

syytteet lainojen hinnoittelusta hakijan rodun perusteella ―

ja voidakseen periä
vähemmistöiltä korkeampaa korkoa.

Lainat antoi tämän kaupungin
ja koko maan ―

suurimpiin luotonantajiin
kuuluva Wells Fargo.

Lainat kohdistettiin
kaupungin vähemmistöyhteisöille.

Pankki antoi lainoja, joihin
asiakkailla ei olisi ollut varaa.

Ne olivat riskialttiita lainoja ―

ja siksi muita lainoja kalliimpia
ja asiakkaan kannalta epäedullisia.

Epärehellisten lainaehtojen
kirjaaminen pienellä ―

vaikeaselkoisiin finanssituotteisiin
palveli vain luotonantajan etuja.

Kaupungin afroamerikkalaisissa
yhteisöissä tapahtui kehitystä.

Yhteisöissä oli rakennushankkeita ―

ja monet niistä
vaikuttivat elinvoimaisilta.

Wells Fargon lainoista
seuranneet ulosmittaukset ―

ja sen ja muiden pankkien
harjoittama subprime―lainaaminen ―

ovat vahingoittaneet kehitystä
ja pysäyttäneet sen.

Ei niitä kiinnosta.

Ne eivät tiedä mitään,
koska eivät elä ongelmien keskellä.

Ne ovat ulkopuolisia.

Sama tilanne, jos
katsoisi kirjasta vain kannen.

Vain avaamalla kirjan kannen
voi tietää, mistä kirja kertoo.

Ne ovat kiinnostuneita
vain itsestään.

Jos ne näkisivät ongelmat,
ne haluaisivat auttaa.

Baltimoren subprime―ongelma on
vain yksi monista ympäri maailmaa.

Subprime―vääryys voidaan
toki nähdä rotukysymyksenä.

Asian tarkempi
tarkastelu paljastaa, ―

että kyse on
muusta kuin rodusta: voitoista.

Ei ollut sattumaa, että finanssi―
teollisuuden sääntely purettiin, ―

josta sitten seurasi katastrofi.

Jokaista kongressiedustajaa kohden
on viisi finanssiteollisuuden lobbaria.

Viidelle ihmiselle maksetaan siitä, ―

että he onnistuvat
vakuuttamaan edustajalle, ―

että tämän kannattaa hyväksyä
finanssiteollisuutta suosivia lakeja.

Kaikkensa menettäneillä köyhillä ―

ei ole rahaa palkata
viittä lobbaria edustajaa kohden.

Meidän demokratiassamme
toisilla on etulyöntiasema.

Rahoitussektori on
saanut paljon valtaa ―

ostamalla suosijoita politiikasta, ―

mutta etenkin
vaikuttamalla kansan ajatteluun.

Se on vakuuttanut,
että rahoitusbisnes on hyväksi, ―

että vapaat finanssimarkkinat
on parasta maailmassa.

Tällä perustalla lepää niin sanottu
Wall Street ― Washington―kytkös.

Meillä on todisteita siitä,
kuka ohjailee Washingtonia.

Kun Lehman Brothersin kaaduttua
annettiin pelastuspaketti, ―

80 prosenttia kansasta
vastusti pakettia.

Kongressi ei vastustanut.

Pelastuspaketin
hyväksyminen todistaa, ―

että kongressi on
pankkien talutusnuorassa.

Ei ole demokratian
kannalta mairittelevaa, ―

jos joukko yhtiöitä tai
jokin teollisuudenala ilmoittaa, ―

että niiden edut
menevät kansallisen edun edelle.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä,
sillä vaalikampanjoiden tukeminen ―

ja lobbaus ovat osa
amerikkalaista politiikkaa.

Demokratiamme on rapautunut.

Kyse on kehittyneestä oligarkiasta, ―

jonka tärkein hallintakeino
on vakuuttaa kansalle, ―

että tämä maa todella tarvitsee
kuutta suurinta pankkiaan.

Niiden on saatava toimia niin,
ettei niitä juuri säännellä.

Jos määrä vähenee tai jotain
muutetaan, silloin on piru merrassa.

"Tämä ei ole kiristystä,
vaikka siltä ehkä kuulostaa."

"Maailma vain on tällainen,
emme voi sille mitään."

"On vain jatkettava
yhteistyötä pankkien kanssa."

Keskuspankki on itse asiassa
liikepankkien lobbari.

Jos joku kannattaa sääntelyn
siirtämistä keskuspankille, ―

hän kannattaa rahoitussektorin
ja Wall Streetin itsesääntelyä.

Wall Streetillä on veto―oikeus
keskuspankin johtajaa valittaessa.

Niin kauan kuin sillä on veto―oikeus
sääntelyviranomaisen suhteen, ―

niin kauan kuin viranomainen
on pankkien valitsema, ―

on ihan turha puhua sääntelystä.

Puhuminen sääntelystä, kun
on kyse sääntelemättömyydestä, ―

on orwellilaista kaksoisajattelua.

Demokratiassa valta on kansalla.

Plutokratiassa valta on rikkailla.

Plutokratiassa taloudellinen
eriarvoisuus on suurta, ―

sosiaalista nousua tapahtuu vähän ―

ja työtätekevän kansan
hyväksikäytöstä seuraa, ―

että sen on lähes
mahdotonta nousta köyhyydestä.

1900―luvun alussa syntynyt
yhtäläistä äänioikeutta ajanut liike ―

romutti järjestelmän, jossa
rikkaiden ääni painoi enemmän.

Lobbaus on muuttanut tilanteen ―

ja tehnyt Yhdysvaltain
poliittisesta järjestelmästä ―

rikkaiden etuja
palvelevan selvitysyhtiön.

Voitoillaan Goldman Sachs ostaa
vaikutusvaltaa Washingtonissa, ―

muuttaa lakeja, niin että ne edistävät
rahan tekemistä Wall Streetillä, ―

ostaakseen lisää vaikutusvaltaa.

Se on itseään vahvistava
rikollinen koneisto, ―

taloudessa kasvava parasiitti,
joka vähitellen tappaa isäntänsä.

Lausunnosta "me teemme Herran
työtä" tunnettu Goldman Sachs ―

on maailman
suurimpia investointipankkeja.

Moni sen kasvatti päättyy hallitusten
ja keskuspankkien johtovirkoihin.

Kuukausi ennen pörssiromahdusta
syyskuussa 2008 ―

"vapaiden markkinoiden
tukipilari" Goldman ―

vaihtoi statuksensa
sijoituspankista liikepankiksi.

Liikepankkina se
oli oikeutettu valtion tukeen.

Sosialismia rikkaille.

Goldman Sachs
toimii hyvin tehokkaasti.

Sen tavoite on tehdä rahaa.

Sen rinnalla Willie Suttonin kaltaiset
pankkirosvot ovat harrastelijoita.

Goldmanin pankkiirit ovat suuria
rosvoja, mutta toimivat laillisesti.

Järjestelmä takaa sen.

He ovat myyneet arvopapereita, ―

jotka koostuivat asuntolainoista,
joiden he tiesivät olevan arvottomia.

He ovat myyneet niitä viattomille
asiakkaille ja rikastuneet valtavasti.

Lisäksi he löivät vetoa
arvopapereiden romahduksesta, ―

koska tiesivät niiden olevan jätettä.

He löivät vetoa CDS―luottoriski―
johdannaisilla ja paljon muulla ―

suuren AIG―vakuutusyhtiön kanssa, ―

ja se suojasi Goldmanin
roskapapereiden tappioita vastaan.

Subprime―kriisin aikana ―

Goldmanin meklarit
Michael Swenson ja Josh Birnbaum ―

tekivät neljän miljardin voiton
roskalainojen lyhyeksi myynnillä.

Dan Sparksin aloitteesta
alkoi "suuri lyhyeksi myynti" ―

ja vedonlyönti pankin omia asiakkaita vastaan.

Senaattori Carl Levin kutsui
Goldmanin pääjohtajan Blankfeinin ―

senaatin tutkimusvaliokunnan
kuultavaksi.

Kohistaan Goldmanin ―

asuntomarkkinoihin
liittyvästä "suuresta lyhytkaupasta".

Totuus on että pankki ei myynyt
lyhyeksi merkittävässä määrin ―

asuntolainavakuudellisten tuotteiden
markkinoilla vuosina 2007 ja 2008.

Ei ole ollut asuntomarkkinoiden
vastaista suurta lyhytkauppaa ―

eikä vedonlyöntiä
asiakkaita vastaan.

Vuoden 2007 suuri lyhyeksi myynti toi Goldmanille miljardien voitot.

Se selvisi ryöstöstä
ilman minkäänlaista rangaistusta.

Goldman porskuttaa suurempana
ja vauraampana kuin koskaan.

Se on tehnyt historiansa suurimmat
voitot ja jakaa valtavia bonuksia.

Sillä menee hienosti!

Tosiasiassa Goldmanin toiminnassa
ei ole juuri mitään, ―

mikä hyödyttäisi talouttamme.

Tuskin kukaan vastustaa sitä,
että lahjakas ihminen rikastuu, ―

jos hän tuo maailmaan
jonkin mullistavan uutuuden ―

tai jos hän panee
rahansa likoon riskiyritykseen ―

ja lopulta tuo vaurautta muillekin?

Jos minä
markkinataloudessa uskon, ―

että saan auton toimimaan
ruohosilpulla, ja valmistan auton, ―

teen sen ehkä vain rikastuakseni.

Jos autoani pidetään markkinoilla
kaikkien aikojen upeimpana autona ―

ja ansaitsen sillä miljardin, ―

olen hyötynyt siitä paitsi itse, ―

myös hyödyttänyt muita,
jotka tarvitsevat autoa.

Markkinatalouden hienous on, ―

että sinä hyödyt ja toiset hyötyvät.

Siinä koko juju.

Miten monen ihmisen varallisuutta
pankkiirien bonukset ovat lisänneet?

Lontoon St. Paulin katedraalin
pyhää taustaa vasten ―

Goldman Sachs Internationalin
varapuheenjohtaja Lord Griffiths ―

valotti pankkiirien ajattelua.

Tuo harras kristitty puolusti
poskettomia bonuksia.

En ole synkkä,
olen toiveikas ihminen.

Minusta meidän
pitää kestää eriarvoisuutta, ―

sillä se on tie luoda
vaurautta ja menestystä kaikille.

Kristinuskon perusteisiin, kuten myös
islamin ja etenkin juutalaisuuden, ―

kuuluu rikkauksien jakaminen.

Raha on jaettava.
Kukaan ei voi omia sitä.

Tuosta seuraa monia oikeuden
ja talouden periaatteita.

Se ei enää kosketa meitä, ja
jotkut vain ahnehtivat rikkauksia.

Minusta on vastenmielistä, ―

että ihmiset ovat menettäneet
kotinsa ja työnsä ―

eivätkä selviydy lainoistaan, ―

vain koska pankit tyrivät
ja maksoivat vielä isot bonukset.

Se on tuomittavaa.

En voi käsittää, ―

miksi tuosta asiasta ei pidetä kovempaa ääntä.

Kun rikkaat kertovat,
kuinka he ovat rikastuneet ―

näiden törkeiden
ryöväysmekanismien ansiosta, ―

se on vain oman edun ajattelua
ja halveksittavaa.

On selvää, että yhteiskunnassa
toiset menestyvät, ―

toiset joutuvat kamppailemaan.

Se on luonnollista.

Jos perustelee Goldmanin toimintaa
sillä, että eriarvoisuutta tarvitaan, ―

tekee väärän päätelmän.

Missä vaiheessa moraali astuu
kuvaan talouden yhtälöihin?

Moni ajattelee, että Adam Smith
antoi meille vapaat kädet.

Meidän ei tarvitsisi miettiä moraalia,
sillä hänhän sanoi:

"Omaa etuaan ajavia ihmisiä
ohjailee näkymätön käsi ―

ja se koituu kaikkien hyödyksi."

Tosiasiassa
Adam Smith ei sanonut noin.

Smith tiesi hyvin, ―

että joukkona liikeyritykset
juonivat yleistä hyvää vastaan, ―

nostavat hintoja,
hakevat monopoliasemaa.

Hän tiesi, että tarvitaan koulutusta
eikä yksityissektori voi sitä tarjota.

Smith tiesi hyvin
vapaan talouden rajoitteet, ―

mutta hänen seuraajansa ovat
unohtaneet hänen varoituksensa.

Adam Smith
oli klassisen taloustieteen luoja.

Smithin oppeja
on käännelty ja väännelty, ―

finanssitoimijat
omien etujensa mukaisesti.

Lord Griffiths kannattaa
ääri―individualismia, ―

sillä hän on varma, että jos pankit
rikastuvat, kaikki rikastuvat ―

"valumaefektiksi" kutsutun
prosessin ansiosta.

Jos hevoselle
antaa tarpeeksi kauroja, ―

osa niistä putoaa tielle
varpusten syötäväksi.

Idea on että pienelle vähemmistölle
keskittynyt äärimmäinen vauraus ―

valuu kaikkiin yhteiskuntakerroksiin.

Niin ei kuitenkaan käy.

Kun raha saavuttaa rahapyramidin
pohjalla olevan väestön, ―

rahan ostovoima on heikentynyt.

Kansa ei voi tällä hetkellä käsittää, ―

miksi poliitikot ovat
antaneet tämän tapahtua, ―

ja vaativat heiltä selitystä.

Poliittinen järjestelmämme
on pahasti rapautunut, ―

koska vaalikampanjat
perustuvat lobbaajien tukeen.

Minun ja monen muun mielestä
ainoa korjauskeino on ―

poliittisen järjestelmän
uudistaminen.

On kasvatettava tavallisen
äänestäjän sananvaltaa ―

ja vähennettävä eturyhmien
sananvaltaa, kuten rahavallan ―

ja niiden, jotka käyttävät valtaa ―

veropolitiikkamme ja
lainsäädäntömme määrittelemisessä.

Seisoin Colin Powellin
talon portailla ja kysyin:

"Mitä aiot seuraavaksi, pomo?"

"Mitä tarkoitat?", hän kysyi.
"Mitä aiot seuraavaksi?"

Hän sanoi kirjoittavansa kirjaa,
mutta halusin tietää, mitä sitten.

"Ehkä hallitukseen, mutta ensin
pitää tehdä rahaa", hän vastasi.

"Rahaa?" "Niin, miljoonia", hän vastasi.

"Vain siten voi saada aseman
Yhdysvaltain hallituksessa."

Olin aivan äimänä.

Demokraatit ja republikaanit ovat
kiitollisuudenvelassa suuryhtiöille.

Niin kauan kuin
se velvoittaa poliitikkoja, ―

on turha odottaa reilua hallintoa.

Poliittisen ja rahajärjestelmämme
epäoikeudenmukaisuus ―

on aiheuttanut vahinkoa länsimaissa,
mutta laajalti myös muualla.

Länsijohtajien mukaan Irakin,
Afganistanin ja Pakistanin sodat ―

olivat heidän
moraalinen velvollisuutensa.

Oliko niihin kenties muitakin syitä?

Eniten Yhdysvaltain ulkopolitiikasta
on hyötynyt armeija.

Varsinkin ase― ja varusteteollisuus.

Armeija on ollut voittoisa,
mutta miten se on onnistunut ―

päätehtävässään
terrorismin kitkemisessä?

Lennokki―iskut epäonnistuivat
ja kasvattivat ääriainesten määrä.

Ne ovat edistäneet
nuorison radikalisoitumista ―

heimoalueilla sekä Punjabin
ja Pakistanin tietyissä osissa.

Joskus ihmisistä tuntuu, ―

että Yhdysvallat tekee kaiken
vain horjuttaakseen Pakistania.

En itse oikein usko siihen,
mutta kapinalliset uskovat.

Aina kun tapetaan 10 "terroristia",
syntyy 500 lisää, ―

koska lennokki―iskuja
pidetään hyökkäyksenä ―

itsenäistä valtiota vastaan.

Swatin laakson kapinallisista
olisi päästy ilman jättioperaatiota, ―

jonka takia koko alueen väestö
on joutunut lähtemään evakkoon.

Swatin laaksossa
oli 1,8 miljoonan väestö.

Maassa on 2,3 miljoonaa pakolaista.

Koko alue on tyhjennetty.

Pakolaisvirtaa ei olisi syntynyt, ―

jos Yhdysvallat olisi heti eliminoinut
kapinallispäälliköt täsmäiskuilla.

Heidän annettiin kuitenkin paeta.

Sotateollisuuden lisäksi
sodasta hyötyvät yhtiöt, ―

jotka vastaavat
jälleenrakennustöistä.

Lännessä saatetaan
olla optimistisia, ―

kun USA pumppaa
kymmeniä miljardeja uutta rahaa ―

kehittyvien maiden
infrastruktuurin rakentamiseen.

Mainostetut tavoitteet kuitenkin
usein unohtuvat avun antamisessa.

Onko kehittyvien maiden
avustamiseen muita syitä?

"Talouden ammattitappajat"
lännestä ―

ovat luoneet globaalin imperiumin,
pääasiassa ilman armeijoita.

Iskemme monin tavoin.

Yleensä autamme
kolmannen maailman maata, ―

jossa on yhtiöidemme himoitsemaa
raaka―ainetta, esimerkiksi öljyä.

Maa saa suuren lainan Maailman―
pankista tai sen sisarinstituutioista.

Raha ei kuitenkaan
päädy lainanottajalle, ―

vaan suuryhtiöihimme,
jotka vastaavat infrastruktuurin, ―

teiden, voimaloiden ja
teollisuuspuistojen rakentamisesta.

Niistä hyötyy vain lainaajamaan rikas eliitti ja meidän yhtiömme, ―

ei kansan enemmistö.

Köyhillä ei ole varaa
ostaa sähköä tai ajaa autolla.

Kouluttamattomina
he eivät saa töitä teollisuudesta.

Heidän pitää silti maksaa jättivelka.

Infrastruktuurihankkeet, ―

jotka on rahoitettu Maailmanpankin
ja IMF:n jättilainoilla ―

ja jotka länsi on siunannut, ―

ovat hyödyttäneet vain valtaeliittiä
ja omistavaa luokkaa.

Kansa ei ole niistä hyötynyt.

Suuri osa rahoista menee länsi―
maisille konsulteille ja yhtiöille, ―

jotka laskuttavat
huikeita palkkioita.

Kansa saa vain pienen osan
hankkeisiin suunnatuista rahoista.

Kansan enemmistö on köyhää,
kun taas maanomistajat, ―

joilla on infrastruktuuri ja jotka
tekevät bisnestä sen ansiosta, ―

rikastuvat entisestään.

Entä sitten ne, joilla ei ole mitään?

Ei ole työtä, ei liiketoimintaa, ―

jotta he voisivat valmistaa tuotteita
ja vaurastua myymällä niitä.

Mitä ne tekevät,
joilla ei ole mitään?

He liittyvät talibaniin, ―

koska he näkevät vihollisen
vievän sen vähänkin, mitä heillä on.

Presidentti Obama ―

haluaa sijoittaa 7,5 miljardia dollaria
Pakistanin infrastruktuuriin ―

köyhyyden vähentämiseksi,
kansan eheyttämiseksi ―

ja amerikkalaisvastaisuuden
kitkemiseksi.

Olivatpa avun perusteet mitkä
tahansa, me emme tarvitse sitä.

Obama ei voisi enää
pahempaa virhettä tehdä.

Apu vain pahentaisi asioita ja sen seurauksena ―

tämä epäluonnollinen terrorismin
vastainen sota leviäisi maaseudulle.

Kuinka pyyteetöntä
Yhdysvaltain ulkopolitiikka on?

Kuinka paljon pääedunsaajat,
rahoituslaitokset ja suuryhtiöt ―

vaikuttavat ulkopolitiikkaan?

Demokratian ilosanoma
on täynnä ristiriitaisuuksia.

Niitä ovat ajatus levittää
demokratiaa aseella uhaten ―

tai USA:n hyökkäykset sellaisia
demokraattisia hallintoja vastaan, ―

jotka eivät miellytä sitä.

Myös markkinatalouden edistäminen
on ollut täynnä ristiriitaisuuksia.

Totuus on,
että kehittyvissä maissa ―

rikastuvat eniten amerikkalaisyhtiöt,
etenkin rahoitusyhtiöt.

Ne haluavat että markkinat
muuttuvat rakenteellisesti, ―

mutta niistä ei saa tulla
liian vapaita ja läpinäkyviä, ―

koska läpinäkymättömyys
takaa parhaat voitot.

Ei ole ihme että kehittyneet maat
sotivat kehittyvissä maissa, ―

koska niin moni rikastuu sillä ―

joutumatta koskaan kohtaamaan
sodankäynnin seurauksia.

"Entä sitten, ―

jos viime vuoden velan takia
Afrikassa kuoli viisi miljoonaa lasta?

Sain miljoonan punnan bonuksen."

Olen maininnut ongelmasta
tavatessani ―

kehittyvien maiden lainapäätöksiä
kauan tehneitä pankkiireita.

He kuuntelevat kohteliaasti,
ovat hyvin ystävällisiä.

Lopulta he sanovat:
"Oli mukava nähdä taas, Tarek."

Sitten he antavat taas
uuden lainan vaikkapa Tansanialle.

Olen tuntenut monta "terroristia".

Tunsin heitä ollessani
konsulttifirman "ammattitappajana".

Yksikään heistä ei halunnut olla "terroristi".

Jokainen halusi olla viljelemässä kotitilallaan.

Heistä oli tullut terroristeja
menetettyään kotitilansa, ―

koska vesivoima― tai
öljynporaushanke oli hukuttanut sen.

Tila oli tuhoutunut, eivätkä
he kyenneet elättämään lapsiaan.

Somalimerirosvoilta
oli taas riistetty kalastusapajat.

Ei kukaan ryhdy merirosvoksi
tai terroristiksi huvikseen.

On tietysti olemassa
mieleltään sairaita henkilöitä.

On sarjamurhaajia
ja muita mielenvikaisia, ―

ehkä Osama bin Laden oli sellainen.

Nuo henkilöt saavat kannattajia vain,
jos tapahtuu vääryyksiä ―

ja ihmiset näkevät nälkää
ja heitä riistetään.

Hullut saavat kannattajia vain, jos
näyttävät tarjoavan vaihtoehdon.

Jos haluamme eroon terrorismista
ja taata kotimaan turvallisuuden, ―

se edellyttää että tunnustamme
koko planeetan kotimaaksemme.

Mitä sana "terroristi"
oikeastaan tarkoittaa?

Monet terroristit pitävät
itseään vapaustaistelijoina.

Voitaisiinko terrorismista
syyttää yhtä hyvin ―

länsimaisia suuryhtiöitä,
keinottelijoita ja poliitikkoja?

"Terrorismi" tarkoittaa
vain heidän tekojansa, ―

ei meidän tekojamme.

"Terroristit" tekevät
meille kamalia asioita, ―

mutta se on pientä meidän
kamaluuksiimme verrattuna.

11.9.2001 terrori―iskut
olivat mittava hyökkäys, ―

kenties historiamme
pahin yksittäinen terroriteko, ―

mutta pahemminkin
olisi voinut käydä.

Al―Qaida olisi voinut pommittaa
Washingtonia ja Valkoista taloa ―

ja tappaa presidentin.

Sitten se olisi luonut maahan
väkivaltaisen diktatuurin ―

ja tuonut maahan asiantuntijoita, ―

jotka ajavat talouden
historian pahimpaan kriisiin.

Tuo olisi ollut syyskuuta 2001
karmeampi tragedia.

Se on jo toteutunut.

Ensimmäinen "syyskuun 11. päivän"
―tragedia koetteli Chileä.

Syyskuun 11. päivänä 1973 ―

Chilen demokraattisesti valittu
presidentti Salvador Allende ―

syrjäytettiin
sotilasvallankaappauksella.

Chileen luotiin diktatuuri ―

ja diktaattori Augusto Pinochet
johti Chileä vuoteen 1990.

Alkoi poliittisten
toisinajattelijoiden eliminointi.

Tuhansia vangittiin ja tapettiin.

Ketkä olivat
11.9.1973 tehdyn iskun takana?

Tekijät oli helppo jäljittää ―

muun muassa
Washingtonista ja Lontoosta.

Tragedian muistaminen ei
kuitenkaan kuulu lännen agendaan.

Perusperiaate on, että
omat rikokset painetaan villaisella.

Samalla pidetään kovaa ääntä
muista "rikollisista" ―

ja siitä, miten jalosti
länsi taistelee niitä vastaan.

Terrorismin juuria ei katkaista ―

kasvattamalla
taloudellista eriarvoisuutta.

Hallitusten taistelu
terrorismia vastaan onnistuu vain, ―

jos lännen talouden
rakenteita muutetaan.

Jos pankit jahtaavat infrastruktuuri―
ja lainasopimuksista vain voittoja, ―

lännen rahoitusbisnes luo
uutta epäoikeudenmukaisuutta.

Miljoonat pakenevat kodeistaan,
terrorismi kukoistaa ―

ja uuskolonialismi tappaa yhä
enemmän ihmisiä ympäri maailmaa.

Ihmiskunta on siirtynyt ―

melko tyhjästä maailmasta melko täyteen maailmaan.

Ennen meitä ja tavaraa oli vähän,
nyt meitä ja tavaraa on paljon.

Maailman väestömäärä on
kolminkertaistunut elinaikanani.

Ja tavaroita, kuten
taloja, autoja ja veneitä, ―

jotka kuormittavat ympäristöä
niin kuin ihminenkin, ―

on moninkertainen määrä.

Maailma on täynnä
ihmisen valmistamaa pääomaa.

Ja se tyhjenee kovaa vauhtia
niin kutsutusta luonnonpääomasta.

Olemme ensimmäisenä sukupolvena
kehittyneissä maissa ―

saaneet täydesti nauttia
talouskasvun hedelmistä.

Paras tapa parantaa elämän laatua ―

oli satojen vuosien ajan
elintason kohottaminen.

Se kasvatti merkittävästi
elinajanodotetta, ―

lisäsi onnellisuutta
ja muuta hyvinvointia.

Nykyisin talouskasvu
ei enää vaikuta noihin asioihin.

Vaikka elinajanodote
kasvaa yhä rikkaissa maissa, ―

elinajanodotteen kasvu
ei liity maiden talouskasvuun.

Sama pätee onnellisuuteen
ja muuhun hyvinvointiin.

On erikoista että talouden
kasvaessa köyhyys lisääntyy.

Omaa etua korostava
talousjärjestelmämme on pielessä.

Ryöstäessämme
maapallon luonnonvaroja ―

olisi ehkä aika pohtia,
mitä edistys tarkoittaa.

Katson maailmaa vähän samaan
tapaan kuin Royal Dutch Shell.

Sillä on yksi maailman parhaita
strategiayksikköjä.

Shell on luonut kaksi energiaskenaariota.

Blueprint―energia― skenaariossa esitetään, ―

että yhtiöiden kesken
luodaan toimielin, ―

joka kokoaa maailman johtajat
pohtimaan energiantuotantoa, ―

ilmaston lämpenemistä ja
fossiilisten polttoaineiden ehtymistä.

Toinen on
Scramble―energiaskenaario.

Tuo skenaario on
nimensä mukaisesti kaoottinen.

On kiinnostavaa, että kummassakin
skenaariossa vuosi 2075, ―

johon skenaariot päättyvät,
kuvataan miltei samanlaiseksi.

Blueprint―skenaariosta jää vain
paljon vähemmän verta kentälle.

Scramble―skenaario on verinen, sillä
siinä kansat sotivat luonnonvaroista.

Öljyä porataan nykyään syvältä merenpohjasta, ―

koska helposti hyödynnettävät
öljylähteet on jo löydetty ―

ja öljy on käytetty.

Öljyvarat eivät yksin ehdy.

Uusia metalliesiintymiäkin
löytyy vain harvoin.

Maatalousmaasta 40 prosenttia
on pahasti köyhtynyt ―

ja pienenevät sadot jakautuvat
maapallolla epätasaisesti.

Voi olla että ilmaston lämpenemistä
pahempi ympäristöuhka ―

on luonnonvarojen ehtyminen.

Kansat taistelevat maatalousmaista,
jotta pystytään tuottamaan ruokaa ―

YK:n arvioiden mukaan
maapallon 9 miljardille asukkaalle.

Myös fossiilisista polttoaineista
taistellaan niiden loppuessa.

Shellin arvioiden mukaan
ne loppuvat 2075 mennessä.

Taistellaan vedestä ja muista
arvokkaista luonnonvaroista, ―

joita ihminen ja talous tarvitsee.

Tulevaisuus voi näyttää
Shellin Blueprint―skenaariolta, ―

eli maailman johtajat pohtivat
yhdessä, miten varat jaetaan.

Se voi myös olla yhtä kaaosta,
ja Shell on veikannut jälkimmäistä.

Suurten ikäluokkien kyvyttömyys
ajatella tulevaa sukupolvea ―

ja elähtänyt ajatus, että vähistä
luonnonvaroista on kilpailtava, ―

voivat molemmat johtaa tuhoon.

Taloudessa arvostetaan omaa
pärjäämistä, kilpailua ja vertailua, ―

vaikka tosiasiassa ihmiskunta on
edistynyt juuri yhteistyön ansiosta.

Vaara ajautua rajuun konfliktiin ―

koskee kaikkia lajeja,
kaikkia eläimiä, ―

koska kaikilla lajitovereilla
on samat tarpeet.

Ne voivat kamppailla ruuasta,
suojasta, pesimispaikoista, ―

reviiristä, parittelukumppanista...

Ihminen sen sijaan
voi välttää kamppailun.

Me kykenemme
tukemaan, rakastamaan, ―

auttamaan ja tekemään yhteistyötä.

Ihan toisella tavoin kuin muut lajit.

Pystymme tekemään
toiselle hyvää tai pahaa.

Voit olla pahin kilpailijani
tai tärkein tukijani.

Meidän on siirryttävä
globalisaatiosta lokalisaatioon, ―

jotta taloudelliset, kulttuuriset
ja sosiaaliset tarpeemme täyttyvät.

Kumppanuuteen perustuva, ―

vastuullinen
ja tavoitteellinen toiminta ―

sekä tuotanto―, ei kulutuskeskeinen
elämä tekisivät ihmisistä tyytyväisiä.

On pakko kysyä, onko kulutus―
elämäntapa tehnyt meistä onnellisia?

Kuvitellaan että olisimme
eläneet 1800―luvulla ―

ja joku olisi kertonut,
että sadan vuoden kuluttua ―

ihmiset elävät valtavan vauraasti ja
mukavasti keskuslämmitystaloissa ―

ja voivat heittää nykytyyliin
pois suuret määrät ruokaa.

Olisimme varmasti ajatelleet, ―

että tuon täytyy olla ristiriidaton
yhteiskunta, jossa on ihana elää.

Kontrasti aineellisen menestyksen ja
sosiaalisen epäonnistumisen välillä ―

on kuitenkin lännessä valtava.

Jatkuvan kasvun talous vaatii, että
kuluttaminen on kansan elämäntapa.

Ihanteena oli hankkia
elinaikana "kaikki lelut", ―

henkinen tyydytys
jäi tavaroiden jalkoihin.

Eikä ihme, että masennus― lääkkeiden myynti kipusi ylös.

Maailmantaloutta on lähes
koko elämäni ajan rakennettu ―

varustautumalla tai tuottamalla
tavaroita, joita harva tarvitsee.

Niitä ei haluta,
mutta kaikilla pitää olla ne.

Kuluttamiseen ajaa
ihmisen sosiaalinen luonne.

Haluamme jotain jotta näyttäisimme
hyvältä muiden silmissä.

Ihminen määrittelee
itsensä muiden kautta.

Mikä on häpeällistä, noloa,
millä muut ylpeilevät, ―

mitä he kadehtivat...

Tavarat ovat välittäjänä hänen
ja muiden välisessä suhteessa ―

tässä hyvin vieraannuttavassa hierarkiassa.

Eniten ovat kärsineet
perhe ja ihmissuhteet, ―

eli aidosti merkitykselliset asiat.

Raha ei tee ihmisiä
loppupelissä onnellisiksi.

Kun on tarpeeksi rikastunut,
rahasta saatu tyydytys vähenee.

Onnellisuus tulee muista ihmisistä.

Eniten 30 vuoden aikana on
kärsinyt suhteemme kanssaihmisiin.

Luotamme heihin vähemmän kuin
ennen, tapaamme vähemmän, ―

sitoudumme vähemmän, harvempi
solmii avioliiton, avioliitot hajoavat.

Kaikki pysyvän,
pyyteettömän kiintymyksen muodot ―

ovat murentuneet
tai vahingoittuneet.

Siinä olennainen
30―vuotisesta kasvusta.

Meidän on eheytettävä
ja inhimillistettävä elämämme.

Muuten se on kurja, julma
ja lyhyt, ja eritoten yksinäinen.

Länsi tajuaa vähitellen, ―

että sen yksilökeskeinen projekti
on epäonnistumassa.

Länsi uskoi lujasti, että jos yksilöitä
kannustetaan menestymään, ―

yksilöiden menestyksen
kasautuminen ―

tekee yhteiskunnasta onnistuneen.

Lännessä aletaan oivaltaa,
että yksilöiden menestys, ―

josta haavoittuva yhteisö
jää paitsi, on myytti.

Ideana oli, että jos ihminen on oman
onnensa seppä ja yritteliäs, ―

niin hänestä tulee menestynyt,
vauras ja onnellinen yksilö.

Lopputuloksena
oli kuitenkin "elämä lasipurkissa".

Koska purkin tilavuus on rajallinen
ja se on umpinainen, ―

yksilö kuolee lopulta
hapen puutteeseen.

Ihmiskunta on olemassa,
koska ihminen on sosiaalinen ―

ja hän tarvitsee kiintymistä.

Siksi yhteisöstä eristäytynyt
menestyvä yksilö lopulta hajoaa.

Elämän tarkoitus on
etsittävä itsensä ulkopuolelta.

Ei ole tärkeää,
miten ihminen luo sen, ―

niin kauan kuin lopputulos
hyödyttää toivottua yhteiskuntaa.

Elämän tarkoituksen
on tultava ulkopuolelta.

Jos ihminen
hakee sitä itsestään, ―

hän Nietzschen sanoin
"tuijottaa tyhjyyteen" ―

ja lopulta sulkeutuu tyhjyyteen.

Yksi kulttuurin kautta länsimaista
ajattelua muokkaava tekijä ―

on Hollywood―elokuvien kerronta.

Rakenne on länsimaiselle
elokuvakulttuurille ominainen:

on alku, keskikohta ja loppu.

On draamaa, jännitystä,
on loppuratkaisu, ―

on hyvis― ja pahishahmot ja tarina,
johon suuri yleisö voi samaistua.

Hollywood―malli
on vaikuttanut siihen, ―

miten ihmiset kertovat itsestään,
miten he arvioivat lähihistoriaa ―

ja siihen,
miten käsittelimme finanssikriisiä.

Ihmiset näkivät tarinan aikajanan,
Lehman Brothers ―draaman, ―

ja he vaativat loppuratkaisua.

Koska he halusivat nähdä
pahiksia ja uhreja, ―

jutuissa keskityttiin
muutamiin yksilöihin.

Kriisi ei tietenkään ollut
parin ihmisen aikaansaannos, ―

vaan johtui "järjestelmäviasta".

Oikeastaan jokainen sijoittaja
oli tavallaan syyllinen ―

joko silkkaa välinpitättömyyttään
tai menemällä leikkiin mukaan ―

ihmettelemättä, kuinka raha
voi olla vuosikausia niin halpaa.

Suuri yleisö ei ymmärrä,
että systeemi oli pielessä, ―

ja todella vaikeaa
on tehdä siitä myyvä tarina.

Ihmiset tuntevat
ehkä avuttomuutta, ―

koska eivät ymmärrä,
missä vika piilee.

Parin "mädän omenan" heittäminen ―

ei korjaa talous― järjestelmämme epäkohtia.

Se ei kykene
suojelemaan kansalaisia, ―

vaan kannustaa "neljää ratsastajaa"
hurjaan laukkaan.

Nykyajan neljä ratsastajaa ovat:

finanssijärjestelmän ahneus, kasvava järjestäytynyt rikollisuus, ―

miljardien äärimmäinen köyhyys
ja luonnonvarojen ehtyminen.

Ne tallaavat köyhimmät jalkoihinsa.

Ne saavat laukata,
koska ajattelumalli, ―

joka meihin on iskostettu kouluissa,
yliopistoissa ja tiedotusvälineissä, ―

ei kannusta
vallitsevan normin kritisoimiseen.

Meidät on vallannut apatia.

Yhteiskuntamme
ovat depressiivisiä.

Olemme tottuneet siihen,
että emme voi asioille mitään, ―

ettei vaihtoehtoa ole.

Emme ikinä selviä
ympäristöongelmista ―

ja elämme armottomassa
kilpailuyhteiskunnassa.

Noin ei olisi,
jos tunnustettaisiin, ―

että useimmat ongelmamme
pienenisivät, ―

jos lisäisimme
yhteiskunnallista tasa―arvoa ―

ja kaventaisimme tuloeroja.

Se auttaisi myös ympäristö― ongelmien ratkaisemisessa.

Yhteiskuntamme voisi olla
laadullisesti parempi kaikille.

Media vaikenee asiasta, joten
apatia on tavallaan organisoitua.

Media on meillä kiinteistö― ja
finanssipiirien omistuksessa.

Ne eivät rupea
selittämään kansalle ―

finanssi―, vakuutus― ja kiinteistöalan
eli FIRE―sektorin kytköksiä.

Kyse on harhauttamisesta, ―

yritetään siirtää vastuu muille ja
kiistää todellisten vastuullisten rooli.

Tuo on yleinen strategia.

Pankkien tuella on
jopa perustettu yliopistoja.

Pankit rahoittavat niitä
ja ajatushautomoita, ―

pankeilla on koulutussäätiöitä,
ne omistavat sanomalehtiä.

Tuon pankkien propaganda― yrityksen tavoitteena on, ―

että ongelmien ydin
menisi ihmisiltä ohi.

Ei pidä luulla, että ilman talous― tai oikeustieteen koulutusta ―

nämä asiat ovat liian vaikeita.

Päinvastoin,
ne ovat hyvin yksinkertaisia.

Kyse on vallasta ja demokratiasta.

Sen jokainen meistä ymmärtää.

Harhautuksen taustalla on
uusklassinen koulukunta.

Nämä ekonomistit ja tutkijat ovat
saaneet maailman uskomaan, ―

että heidän mallinsa ovat pyhiä.

Gutenbergin 1500―luvun
kirjapainovallankumouksen tavoin ―

Internetin tuoma valistuksen aika
poistaa tietämättömyyden, ―

jota tiedeyhteisö ja median
portinvartijat ovat ylläpitäneet.

Massojen ajattelua
voidaan ohjata koulutuksella.

On uskomatonta, ―

että uusklassisia oppeja opetetaan
yhä itärannikon huippuyliopistoissa.

Saan kirjeitä muissa yliopistoissa
taloustiedettä opiskelevilta.

He kertovat niissä
opinto―ohjelmistaan:

"Luin äskettäin artikkelinne. Juuri tuo aihe kiinnostaisi minua."

"Valitsemassani opinto―ohjelmassa ―

on vain mahdotonta
käsitellä tuollaista aihetta."

"Mitä neuvotte minua tekemään?"

Nuoret joutuvat kyseenalaistamaan
monet niistä opeista, ―

joita heille opetetaan.

Osasta opinnoista
voi olla aidosti hyötyä.

Monet asiat kannattaa lukea vain,
jotta tunnet vihollisesi.

Yksilö ei ehkä pysty
muuttamaan järjestelmää, ―

mutta hän voi muuttaa itseään.

Se, jolle koulujen ovet eivät avaudu,
voi opiskella itsenäisesti.

On hyvä aloittaa tutustumalla
klassisen koulukunnan edustajiin ―

ja asiaan, jota vain harva kritisoi
ja joka vaikuttaa meihin kaikkiin, ―

rahajärjestelmäämme.

Jos maailman rahajärjestelmää
ei uudisteta, ―

se merkitsee
teollisen kulttuurin loppua.

Se ei merkitse ihmiskunnan loppua, ―

vaan meidän tuntemamme maailman
täydellistä romahtamista, ―

koska maailma, joka perustuu
Fiat―rahan käyttöön, ei toimi.

Järjestelmän ylläpitäjät
eivät halua myöntää ongelmaa, ―

mutta niin se vain on.

Fiat―rahajärjestelmä
perustuu ihmisen sääntelyyn ―

ja sitä on käytetty väärin.

Onko olemassa rahaa, joka
on ihmisen sääntelyn ulkopuolella?

Jos ajattelee
luonnonlakia ja kultaa, ―

kulta on minusta
rahan luonnollinen muoto.

Kaikki kaivamamme kulta on
"varastoituna" maan päällä.

Jos kulta on yhdessä paikassa, ―

sitä on kahden ja puolen
kilpauintialtaan verran.

Tärkeää on,
että maanpäällinen kultavaranto ―

kasvaa vuosittain
noin 1,75 prosenttia, ―

lähes saman verran kuin
maailman väestömäärä ―

ja maailman uusi varallisuus.

Siitä seuraa, ―

että kullan ostovoima
pysyy vakaana pitkiä ajanjaksoja, ―

koska kysynnän ja tarjonnan suhde
on tasapainossa.

Jotta ihmiset olisivat vapaita,
on oltava terve rahajärjestelmä.

Vain kulta tuo vapauden, sillä sen
arvoa poliitikot eivät voi säädellä.

Ihmisen säätelemien
rahaprosessien seurauksena ―

kansa on velkaantunut rajusti
kaikissa yhteiskunnan kerrostumissa.

Velkaa pidetään "luonnollisena".
Se ei ole, se on yksi orjuuden muoto.

Mutta kuinka moni kritisoi sitä?
Mitä velkaantumiselle pitäisi tehdä?

Klassinen esimerkki velkojen
anteeksi antamisesta ―

oli Saksan talousihme 1947.

Liittoutuneet
antoivat anteeksi kaikki velat, ―

jotka Saksan valtiolla
oli kotimaassa ja muualla.

Se ei koskenut työnantajien
tuoreita velkoja työntekijöilleen ―

eikä puskuria,
jonka jokainen sai pitää tilillään ―

joidenkin viikkojen
ruokamenoja varten.

Periaatteessa voitaisiin noudattaa ―

Saksan
vuoden 1947 valuuttareformia.

Jokainen aloittaisi
puhtaalta pöydältä.

Omaisuudesta tulisi
velatonta pääomaa.

Ongelmana on,
että jos velat pyyhitään pois, ―

samalla pyyhitään pois säästöt.

Se ei olisi niin kamalaa,
kun muistaa sen, ―

että rikkain prosentti
amerikkalaisista ―

pitää käsissään
valtavaa varallisuutta.

Tilastojen mukaan
se on suurempi kuin koskaan.

Myös verojärjestelmää
olisi tarkistettava.

Nyt verotetaan siitä,
mitä tuotamme, ―

mutta olisiko edistyksellisempää
verottaa siitä, mitä kulutamme?

Miten moni amerikkalainen tietää, ―

että maan perustajat
eivät aikoneet verottaa työtä?

Kansan ei ollut tarkoitus
maksaa tuloveroa.

Isosta―Britanniasta tuotu vero―
järjestelmä on kolonialismin jäänne ―

johon koko maailma haksahti.

Olisi tärkeää
että verojärjestelmä toimisi ―

niin kuin 1800―luvulla odotettiin.

Järjestelmän perustana pitäisi olla, ―

että verotetaan maaomaisuutta,
maan arvon nousua, ―

John Stuart Millin kutsumaa
"ansiotonta arvonnousua".

Hän kutsui niitä "maanomistajien
nukkuessaan tekemiksi voitoiksi."

Kuka on tehnyt öljyn,
kivihiilen tai rautamalmin?

Nuo raaka―aineet eivät ole syntyneet
ihmisen työn tuloksena.

Ihminen toki poraa ja louhii niitä,
mutta ne ovat olemassa ilman häntä.

Siksi luonnonvaroista saadut tulot
olisivat erinomainen verotuskohde.

Kukaan ei ole tehnyt niitä.

Jos niitä verotetaan, ihmiset saadaan
käyttämään niitä tehokkaammin.

Olisi paljon fiksumpaa verottaa
noita tuloja kuin työtä ja pääomaa.

Jos valtiot verottaisivat maan arvoa,
joka on syntynyt luonnollisesti, ―

ei ihmisen työn tai
yksityisyritteliäisyyden tuloksena, ―

hallitusten ei tarvitsisi verottaa
työtä tuloveron muodossa, ―

eikä kerätä liikevaihtoveroa,
joka rasittaa liiketoimintaa, ―

eikä kantaa
monenmoisia yritysveroja.

Tämä klassisen taloustieteen
edustajien suosima järjestelmä ―

vähentäisi köyhyyttä maailmassa, ―

sillä kehittyvät maat saisivat
pitää raaka―ainevarallisuutensa.

Kehittyneissä maissa tämä
lievittäisi asunto― ja velkakriisiä ―

ja synnyttäisi yrittäjyyttä, jota
tarvitaan taloutemme nostamiseksi.

Voisi olla syytä kaivaa esiin
eräs työtekijöitä koskeva periaate, ―

jota kannatettiin
teollisen vallankumouksen aikaan.

Ajatus työntekijöistä
tehtaan omistajina ―

on syvällä työläiskulttuurissa.

Teollisen vallankumouksen
alkuvaiheessa, 1800―luvun lopulla, ―

työläisille oli itsestään selvää, ―

että heidän kuului omistaa myllyt,
joissa he tekivät työtä.

Jos niin ei olisi, hyökättäisiin vapaan
kansalaisen oikeuksia vastaan.

Ajateltiin myös,
että palkkatyö lähenteli orjuutta.

Mutta tuo orjuus oli väliaikaista.

Siitä voi vapautua, ja vapaana saattoi omistaa tehtaan.

Periamerikkalaista ajattelua,
Abraham Lincolnin ajattelua ―

ja yksi republikaanipuolueen
periaatteista 1800―luvun lopulla.

On tehty työtä, jotta ihmiset
unohtaisivat tuon ajattelun, ―

mutta sitä ei voi hävittää
ja sillä on kysyntää.

Platonin mukaan ―

palkkaero organisaatiossa eniten
ja vähiten ansaitsevan välillä ―

saisi olla korkeintaan 6:1.

Pankkiiri JP Morgan julisti 1923,
että 20:1 oli sopiva palkkaero.

Nykyään työntekijöiden
palkkaeroja kuvaava suhdeluku ―

voi olla monikansallisessa
yhtiössä 500:1, jopa 1000:1.

Jos suhdeluku
on suurempi kuin 500:1, ―

voidaan sanoa että rikkaat ja köyhät
lakkaavat olemasta lajitovereita.

He eivät ole saman yhteisön jäseniä.
Heillä on aivan eri intressit.

Suurten luokkaerojen vuoksi eri luokkiin kuuluvien välille ―

syntyy harvoin yhtenäisyyden
tunnetta tai ystävyyssuhteita.

Jos kansa raivostuu
hävyttömistä palkoista, ―

niiden kannattajat
käyttävät psykologiakorttia ―

ja siteeraavat brittitiedemiestä
Herbert Spenceriä.

Hän keksi fraasin
"kyvykkäimpien eloonjääminen", ―

ja luonnonvalinnalla
perustellaan ylisuuria palkkioita.

Bisneksessä tarvitaan kilpailua,
mutta pelin pitää olla reilua.

Monopoleilla on liikaa,
sillä ne määräävät hinnat.

Nykyisessä talousjärjestyksessä
on samantekevää, ―

onko maapallon väestön
enemmistö kyvykästä vai ei.

Talouskriisistä saavat maksaa muut
kuin ne, jotka aiheuttivat sen.

On varmaa, että kriisin aiheuttajat ―

leimaavat tämän dokumentin
sosialistiseksi, jopa marxilaiseksi.

Olen kapitalisti.
Palvelen liike―elämää.

Uskon tiettyihin perusperiaatteisiin.

Olen täysin tyrmistynyt siitä, ―

että "monarkit" ja monopolin haltijat
ovat tuhonneet nuo periaatteet.

Ne ovat tuhonneet järjestelmän
sisältä käsin Wall Streetillä.

Se on tuomittavaa.

Olen kapitalisti. Minusta kapitalismi on hyvä asia.

En halua eroon kapitalismista, vaan
tästä kammottavasta suuntauksesta.

Kapitalismi tai laajemmin
ajateltuna markkinatalous ―

on tulevaisuuden järjestelmä, sillä
en voi kuvitella maailmaa ilman sitä.

Mutta millaista kapitalismia
tai markkinataloutta haluamme?

Itsenäinen raha, tuloverotuksen
korvaaminen kulutusverolla ―

ja työntekijäomisteiset yritykset
olisivat pohja luoda talous, ―

joka ei tarvitsisi jatkuvaa kasvua
velkojen korkojen maksamiseksi.

Olemme kestäneet vuosisatoja "vapaita markkinoita", ―

mutta meistä ei ole tullut vapaita.

Olemme tuhonneet luonnon ja
toisemme edistymisyrityksissämme.

On naurettavaa väittää, ―

että markkinoiden rajat
on määritelty tieteellisesti, ―

eikä mitään pidä muuttaa.

Vapaiden markkinoiden puolustajat
tietysti sanovat niin.

Jos he saavat
ihmiset uskomaan sen, ―

ja vakuuttavat vielä taloustieteen
tohtoreina tietävänsä totuuden, ―

sen jälkeen kaikki, mitä he sanovat,
hyväksytään kiltisti.

Siksi meidän
on taisteltava heitä vastaan.

Politiikan tehtävä
on määritellä markkinoiden rajat.

Markkinoita on rajoitettu moneen
kertaan parin sadan vuoden aikana.

Pari vuosisataa sitten ostettiin ja
myytiin ihmisiä, lapsityövoimaa, ―

asioita joista nykyihminen
ei voisi kuvitella käyvänsä kauppaa.

Markkinoita on aika ajoin rajoitettu
ja voidaan rajoittaa edelleen.

1800―luvun puolivälissä
oli täysin hyväksyttyä ―

myydä kadunkulmassa
mitä tahansa kemikaalia ―

ja väittää sen olevan lääkettä.

Se hyväksyttiin silloin,
nyt se on rikos.

Niin on aktiivinen varainhoitokin sadan vuoden päästä.

Suureen lamaan johtanut romahdus
ja 2000―luvulla nähty romahdus ―

johtuivat niiden ahnehtimisesta, ―

jotka tuottavat
kansantalouteen vähän.

Monikansalliset yhtiöt
ja pankit haluavat kasvaa, ―

mutta eivät maksaa niille, jotka
tekevät varsinaisen tuottavan työn.

Jos tuottamaton luokka
ennen vanhaan kahmi liikaa, ―

kansa kapinoi näkyvää vihollista
vastaan pysäyttääkseen sorron.

Mutta miten me voimme kapinoida ―

poliittisen ja talousjärjestelmän
lonkeroihinsa kietonutta ―

kasvotonta vihollista vastaan?

Tietysti voimme.
Kyse on sykleistä.

Olemme ehkä rottia juoksupyörässä,
mutta emme velkaorjia.

Rahoitussektori vahvistuu
ja organisoituu, ―

pankkitoiminnalla rikastuu ja rahalla
on helppo ostaa poliitikkoja...

Amerikkalaiseen demokratiaan
kuuluu kuitenkin ―

säännöllisesti
toistuva välienselvittely.

1830―luvulla Andrew Jackson löi
maan toiseksi suurimman pankin.

1900―luvun alussa Teddy Roosevelt
löi JP Morganin ja Rockefellerin.

1930―luvulla Franklin Delano
Roosevelt löi kaikki Wall Streetillä.

Nyt meidän on lyötävä ne.

Jos olen optimistinen,
enkä kyyninen tai pessimistinen, ―

se on opiskelijoideni ansiota.

Heillä ei ole hinkua päästää Wall
Streetille. He haluavat ihan muuta.

He halveksivat ihmisiä joille raha...

Heille itselleen raha ei ole tärkeä, ―

ja he halveksivat ihmisiä,
jotka haluavat vain rahaa.

Finanssi― ja talouskriisi
ovat ihmisen luomuksia.

Sen, minkä ihminen on luonut,
hän voi myös muuttaa.

Voimme yhdessä muuttaa maailman.

Vallankumoukset alkavat aatteesta.

Järjestäytymällä ja suitsimalla
todellisen ongelman kätkijöitä ―

olisi mahdollista
aloittaa veretön vallankumous ―

talouden romuttaneita julmia yhtiöitä
ja raakoja johtajia vastaan.

Keskuspankkivalta,
peukaloitu kapitalismi, ―

maakeinottelu, tuloverotus
ja uusklassinen markkinatalous ―

ovat omineet demokratian,
torpanneet edistyksen, ―

turmelleet historian kulun ―

ja vaarantaneet
planeetan tulevaisuuden.

Jos ongelmiin ei puututa, ―

seuraava romahdus
on rajumpi kuin kukaan kuvitteli.

Puolustelut eivät auta.

2000―luvun alussa keskuspankit
vapauttivat rahan sääntelystä, ―

hinasivat maan hinnan ylös
ja loivat siten kiinteistökuplan.

Lisäksi verotusta on peukaloitu ―

syventämään rikkaiden
etuoikeutettua asemaa.

Uusklassinen talous on tuhonnut
miljardien köyhien elämän ―

houkutellut kaikki mukaan
sukupolvien väliseen kiistaan ―

ja aiheuttanut rajatonta kärsimystä.

Joukossa ihmiset sekoavat, ―

mutta he tulevat järkiinsä
hitaasti ja yksi kerrallaan.

Historia on
täynnä esimerkkejä siitä, ―

että kansa nousee sorron alta
ajaakseen radikaalia muutosta, ―

mutta vallitseva tila jatkuu
uusista vallanpitäjistä huolimatta.

Voimme vapautua vain,
jos ymmärrämme, mistä on kyse.

Ihminen haluaa luontaisesti
ajaa tärkeitä asioita, ―

kantaa vastuuta ja tutustua itseensä.

Riistokapitalistin pahin vihollinen
ja ihmiskunnan paras liittolainen ―

on itseoppinut yksilö, ―

joka on lukenut, ymmärtänyt, ―

joka on kärsivällinen ―

ja seuraa, mitä
maailmassa tapahtuu.